Hän sanoo: en halua päästää susta irti.

En minäkään haluaisi otteeni irtoavan, mutta miksi rääkätä enää näitä poloisia ihmissydämiä? Kärsimme kumpikin. Minä en uskalla enää heittäytyä ja sinä pelkäät, etten minä uskalla enää heittäytyä. Miksi ripustautua toiseen, kun jossakin voi olla joku muu, joku sellainen, jonka kanssa kaikki on mutkatonta?

Kidutan itseäni ajattelemalla sinua jonkun toisen kanssa - hyväilemässä, silittämässä, työntymässä kosteaan, tuntemattomaan naiseen, syvälle, pohjaan asti, huokailet ja laukeat. Minä en halua! Entä jos sinä löydät uuden naisen ennen kuin minä tutustun keneenkään? Mikä loukkaus se olisikaan ylpeydelleni! Täytyy äkkiä löytää joku. Ihan kuka tahansa. Jotta sinua sattuisi ensin, lujaa.

Seksi, jota olemme harrastaneet eromme jälkeen, on ollut mielipuolisen mahtavaa. Sellaista, ettei koskaan aikaisemmin. Olet tuntunut uudelta, erilaiselta, kaukaisemmalta ja kuitenkin läheisemmältä kuin koskaan. Olen katsonut sinuun kuin et olisi kukaan ja kuin olisit koko maailma.

Silti. Oli virhe, että päästin sinut taas lähelle. Olit kolme viikkoa muualla ja minä vapisin kotonani hämärässä, pelkäsin nukahtaa yksin. Piti opetella rutiinit uudestaan: muista syödä, nukkua, katsoa televisiota, peseytyä, hengittää. Kolmen viikon jälkeen minusta tuntui, että halkeaisin, että yksinäisyys tappaisi minut. Pyysin sinut luokseni taas, tartuin sinuun, ripustauduin, huokailin pimeässä: pelasta minut.

Mutta et sinä minua pysty pelastamaan. Enää.

Täytyy uskaltaa repeytyä irti. Vihdoin.